Kolmannen maan kansalainen saa äänestää Suomen kunta- ja aluevaaleissa, jos hän on asunut Suomessa ainakin kaksi vuotta 51. päivänä ennen vaaleja. Tämän säännön tarkoitus on (muun muassa) tunnustaa se, että Suomen pitkään oleskellut on jo alkanut kotoutua Suomeen ja kokee (toivottavasti) osallisuutta Suomen yhteiskunnassa, ja että häneen vaikuttaa suoraan yhteiskunnalliset muutokset. Hänestä on tullut osa yhteiskunnasta, ja hänellä on siksi oikeus vaikuttaa sen päätöksentekoon.
Ehdotan siis, että saman pituuden asumisjakson jälkeen kolmannen maan kansalainen saisi myös oikeuden jäädä hänen kotiinsa Suomessa, vaikka hänen oleskeluluvan alkuperäinen peruste ei olisi enää voimassa — esimerkiksi jos hän menettäisi työnsä, eroaisi puolisoltaan, tai kokisi muuta suurta mutta täysin tavallista elämänmuutosta. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että tavallinen oleskelulupa vaihtuisi automaattisesti pysyväksi oleskeluluvaksi kahden vuoden yhtäjaksoisen asumisjakson jälkeen.
Tämä on lyhyt postaus, koska ei ole muuta sanottavaa. Asia on vain niin ilmiselvä, jos kannattaa maahanmuuttoa ja välittää maahanmuuttajien tarpeista.